AVUSTUS VAIHE 2:
RAHALAHJOITUKSET JA NIIDEN JAKAMINEN PERILLE
Olimme erittäin yllättyneitä tilillemme pyytämättämme tulleista rahalahjoituksista. Emme ilmoittaneet kenellekään asiasta mutta silti useat ihmiset olivat lahjoittaneet meille rahaa. Suurin osa näistä ihmisistä toivoi pysyvänsä nimettominä, joten julkaisemme tässä vain yhteisumman ja mikä on näiden lahjoitusten tilanne tällä hetkellä.
24.-25.1. välisenä aikana oli tilille tullut lahjoituksia 13.600 euroa, joka siirrettiin Thaimaahan tiistaina 25.1.2005. Rahat saapuivat tilillemme tasan viikon päästa 1.2.2005. Tämän lisäksi Pellingissä asuva Suomalaisperhe halusi lahjoittaa kauttamme 11.240 Thb ja Raya Yai:lla Divemaster-kurssin suorittaneet asiakkaamme halusivat lähtiessään antaa 5.000 Thb.
Suurenna nimilista
2.2.2005 aamulla lähtiessämme toiselle kierrokselle Khao Lakin leireille meillä oli siis rahaa seuraavasti:
| Suomalaisten rahalahjoitukset |
13.600 euroa |
(677.575 Thb) |
| Phuketissa saadut rahalahjoitukset |
330 euroa |
(16.240 Thb) |
| YHTEENSA RAHAA |
13.930 euroa |
(693.815 Thb) |
Mukana matkassa oli Garry Halpin, Jani Mäkinen, Janne Miikkulainen ja Kwanna Sopparat. Mukaan tulivat myos Khao Lakin videokuvaajamme englantilainen Nigel ja hänen Thaimaalainen tyttoystävänsä Bee.
KLO 11:00
Saavuttuamme Khao Lakiin tapasimme ensimmäisenä Raya Diversin autokuskit, jotka nyt ovat tyottomänä. Vakituisen kuskimme Vee:n poika menehtyi tsunamin iskiessä Khao Lakiin.
Annoimme heille 60 euroa molemmille.
RAHAA JAETTIIN: 2 X 60 = 120 EUROA

KLO 11:30
CHONG FA LEIRI: 64 perhettä, kokonaislukumäärä epäselvä.
Tällä leirillä emme ehtineet viimeksi käydä ja suurin osa leirin asukkaista oli Khao Lakissa tyoskennelleitä paikallisia asukkaita. He asuivat alumiinissa väliaikaiskodeissa ja paikalliset avustusjärjestot olivat tuoneet heille keittotarvikkeita ja tuulettimia, sillä näissä metallisissa ”kodeissa” lämpotila nousee uskomattoman korkealle tropiikissa. He olivat kykeneväisiä valmistamaan oman ruokansa mutta ruokatarvikkeita oli vaikea hankkia sillä heille ei ollut rahaa. Leirin asukkaille oli kerrottu että valtio ehkä rakentaa heille pysyvät asunnot jossain vaiheessa, mutta mitään varmaa suunnitelmaa ei ole vielä tehty. Asunnon ja tyopaikan lisäksi ihmisillä oli yleinen tarve saada hieman rahaa jotta he voisivat ostaa muutaman kilometrin päässä sijaitsevalta torilta ruokatarvikkeita. Jaoimme jokaiselle perheelle 40 euroa. Lopuksi meille tuli vielä juttelemaan paikallisen kylänjohtajan johdolla 3 perhettä jotka eivät olleet ehtineet vielä rekisteroitymään ja heidän nimiä ei ollut vielä listoilla.
RAHAA JAETTIIN: 67 X 40 = 2.680 EUROA






KLO 12:30
Pysähdyimme tien vieressä olevaan telttakylään missä näytti olevan jonkunlainen rakennustyomaa alkamassa. Haastattelimme ihmisiä ja he kertoivat nukkuvansa muutaman kilometrin päässä sijaitsevassa leirissä. He ovat saaneet jostain paikallisilta tahoilta rahoitusta ja alkaneet yhteisvoimin rakentamaan talojaan. Tästä leiristä emme olleet kuulleet aikaisemmin. Päätimme lähteä käymään siellä.

KLO 13:00
THUNG KHA MIN LEIRI: 111 perhettä, kokonaislukumäärä n. 350-400 henkeä.
Ihmiset asuivat vanerista tehdyissä tilapäisasunnoissa. Osa leiriläisistä oli asunut aiemmin Pakarang rannan alueella, joista suurin osa oli ollut toissä juuri tällä suomalaisiakin eniten koskettaneella Khao Lakin alueella (Hotelli Blue Village Pakarang). Osa taas oli paikallisia kalastajia joilta oli mennyt veneet ja varusteet.
Paikalla oli Thaimaalainen ”Thamma Isla” avustusorganisaatio, joka oli kerännyt rahaa temppelissä lähellä Bangkokia (Nakhon Pratong). He olivat hankkineet leirin ihmisille jokaiselle tuulettimen. Paikalla oli myos jonkun paikallisen hammastahnatehtaan omistaja joka antoi kaikille hammastahnaa ja –harjan. Juteltuamme heidän kanssaan päätimme antaa jokaiselle perheelle 20 euroa, koska he saivat jo muilta jotain perustarvikkeita. Rahat jaettuamme Thaimaasta tullut munkki siunasi meidät ja antoi meille kaulaan Buddha-amuletit, jotka kuulemma suojelevat meitä kaikelta pahalta. Hän myos lähetti kiitoksensa koko Suomen kansalle, jotka auttavat Thaimaalaisia.
RAHAA JAETTIIN: 111 X 20 = 2.220 EUROA
JATKON SUUNNITELMAT
Jatkamme toimintaamme samaan malliin, rahaa siirretään Suomesta kerran viikossa ja me toimitamme sen perille Khao Lakin leireille, todennäkoisesti käteisenä, mutta viikottain pidämme palaverin asiasta mikä on parasta. Otamme myos vastaan ideoita alan ammattilaisilta ja konsultoimme Lääkärin Sosiaalinen Vastuu Ry:tä heidän ideoistaan, sillä ovat alan ammattilaisia.
Selvitämme myos tällä hetkellä tuota kaasukeittimien suutinhommaa, jotta Pru Tiew leiriläiset pystyisivät itse valmistamaan ruokansa. Kartoitamme myos missä ovat Thaplamun satamasta venekuskit ja laivapojat jotka ovat myos menettäneet tyonsä.
Myos leirien sairaanhoito ja hygienia ongelmat saattavat jossain vaiheessa tulla vastaan.
KLO 14:30
BANG SAK LEIRI: 47 perhettä, kokonaislukumäärä 215 henkeä, lapsia 60.
Ihmiset asuivat alumiinista tehdyissä tilapäisasunnoissa ja heillä näytti olevan kohtalaisesti tarvikkeita. Suurimmalla osalla oli kaasukeittimet, kulhoja, kattiloita ja tuulettimet. Osalla oli myos säilykepurkkeja ja tarvikkeita. Kellään ei ollut lainkaan rahaa ja monilla oli tarpeita, mutta hyvin erilaisia. Leirin ihmiset olivat pääosin hyvässä kunnossa, eräs nainen näytti huonolta ja kuulimme että hän oli juuri päässyt sairaalasta ja häneltä olivat lapset ja aviomies kuolleet.
Ihmiset kertoivat meille että jos olisi hieman rahaa voisi ostaa sitä mitä tarvitsee. Heille rakennetaan parasta aikaa Khao Lakin läheisyyteen asuntoja ja valtio on ilmoittanut projektin kestävän n. 2 kk. Annoimme kaikille leirin perheille 20 euroa.
RAHAA JAETTIIN: 47 X 20 = 940 EUROA





KLO 14:00
Lähdimme kohti pohjoista ja matkalla pysähdyimme kaikille Khao Lakin suomalaisille tutun Eeron kotitalossa. Ruotsin-suomalainen Eero kuoli aiemmin syksyllä, mutta hänen perhe on edelleen Khao Lakissa. Eeron vaimo oli kotona ja annoimme hänelle 60 euroa.
RAHAA JAETTIIN: 60 EUROA






KLO 15:00
PRU TIEW LEIRI: 189 perhettä, kokonaislukumäärä epäselvä.
Tällä leirillä vietimme viimeksi eniten aikaa ja huomasimme että ihmisiä oli myos tullut aika paljon lisää (viimeksi 125 perhettä). Ihmiset olivat saaneet jonkin verran tarvikkeita lisää, mutta myos hieman huonosti suunniteltuja avustuksia.
Ihmiset kertoivat että ruoka-apu oli loppunut jo noin viikko sitten ja heille oli tuotu kaikille kaasukeittimet, jotta voisivat itse alkaa valmistaa ruokaa. Tosin kaasukeittimien ostajat olivat unohtaneet ostaa kaasupullon päähän liitettävät suuttimet ja kukaan leiriläisistä ei pystynyt näin käyttämään näitä keittimiä. Lupasimme yrittää hoitaa asian Kwanna Sopparatin välityksellä tulevana viikkona ja päätimme jättää rahaa hieman sivuun tätä projektia varten. Leirilaiset valittivat että heidän leiriinsä kohdistuu vähiten kaikista mitään apua. Paikalla oli joitain paikallisia avustustyontekijoitä jotka myos sanoivat että heille ei enää makseta mitään korvausta auttamisesta, ainoastaan leirin johtaja sanoi saavansa valtiolta 60 euroa kuukaudessa palkkaa. Myos kuulimme että leirillä on ongelmia jäteveden kanssa ja monilla leiriläisillä on ollut viime viikkoina pahaa ripulia. Jaoimme leirin kaikille perheille 20 euroa, sekä myos saman summan yhdeksälle avustustyontekijälle. Sovimme että leirin päällikko on yhteydessä meihin lähipäivinä asioiden etenemisestä.
RAHAA JAETTIIN: 197 X 20 = 3.940 EUROA







KLO 16:00
Saavuimme Takuapan kylään ja soitimme Kwannan kotitalolle paikalle kaikki hänen minibussien kuljettajat, jotka normaalisti hoitavat asiakkaidemme hotellinoutoja sekä kuljetuksia eri lomakohteiden välillä. Nämä kaikki 11 autonkuljettajaa ovat myos nyt tyottomänä, osa menetti perhettä ja yksi kuljettajista menehtyi tsunamissa. Monille suomalaisille turisteille nämä ovat varmasti tuttuja kasvoja.
Jaoimme kaikille kuljettajille 60 euroa.
RAHAA JAETTIIN: 11 X 60 = 660 EUROA
KLO 16:30
Menimme lounaalle ja teimme Kwannan, Nigelin ja Been kanssa suunnitelmia jatkosta. Nigel toivoi että olisimme tulleet vielä katsomaan hänen oman asuintalonsa lähistollä asuvia perheitä jotka olivat halunneet lähteä pois leireistä takaisin puoliksi tuhoutuneisiin taloihinsa, mutta eivät olleet saaneet ottaa heille jo lahjoitettuja tarvikkeita mukaansa mikäli näin tekivät. (?)


KLO 17:30
BANG MUANG LEIRI: yli 1500 perhettä, kokonaislukumäärä lähes 4000 ihmistä.
Leiri on isoin kaikista ja paikalla oli (kuten viimeksikin) kymmeniä avustusjärjestojä. Paikalle oli juuri tullut 4000 tuuletinta jostain jota purettiin ja jaettiin ihmisille. Haastattelimme jotain avustusjärjestojen ihmisiä ja leirien pakolaisia ja tulimme siihen tulokseen, että apumme on muualla tärkeämpää. Tämä leiri oli eniten julkisuudessa ja heillä oli eniten tarvikkeita.
Tosin osa leiriläisistä sanoi että koska Bang Muangissa asuu tuhansia ihmisiä, apu ei mene perille kaikille vaan osa jää aina ilman tarvikkeita. Tuntui kuitenkin liian sekavalta ja hankalalta puuttua leirin toimintaan mitenkään koska emme kuitenkaan ole mikään virallinen taho ja päätimme keskittää meidän toimintamme pienempiin leireihin.



KLO 18:00
Nigelin talon lähistollä oli muutama kymmenen taloa, jotka olivat tuhoutuneet aika pahasti mutta silti niissä asuttiin. Vain osa ihmisistä oli paikalla ja sovimme Nigelin kanssa että hän kerää nimilistan ihmisistä ja tulemme seuraavalla kerralla käymään näiden ihmisten tykonä.


KLO 20:00
Paluu takaisin Phuketiin, vaihe 2 suoritettu.
YHTEENVETO
Tutustuttuamme leireihin nyt kaksi kertaa, on rahan lahjoittaminen mielestämme hyvä vaihtoehto. Tämä sen takia, etta ihmisillä on erittäin sekalaisia tarpeita, mitään yhteistä linjaa ei ole. Ihmiset kertoivat meille, että on mahtavaa saada hieman käteistä sillä joku tarvitsi lapsille kenkiä, toiset keittokulhoja, kolmas vaippoja ja joku taas halusi lähteä lääkärin vastaanotolle. Saimme kuulla että esimerkiksi Pru Tiew leirillä Tsunamin jälkeen ihmiset ovat saaneet yhteensä rahaa 40 euroa (2.050 Thb), joista 25 euroa on Raya Diversin kautta suomalaisten tekemiä lahjoituksia. Jollain leireistä suomalaisten lahjoitukset kauttamme olivat ensimmäiset ja ainoat rahalahjoitukset mitä olivat saaneet tähän mennessä.
Totesimme että meidän keräys on siis tällä hetkellä tärkeä auttamismuoto, joka pitää ihmiset kiinni elämässä kunnes saavat joskus myohemmin elämänsä takaisin järjestykseen.
RAHAA JAETTIIN YHT: 10.260 EUROA (532.000 Thaimaan Bahtia)

TERVEISET SUOMALAISILLE
Kaikki leireillä olleet thaimaalaiset, kotinsa menettäneet, avustustyontekijät, munkit, sairaanhoitajat ja muut ihmiset käskivät lähettää terveisensä Suomalaisille ihmisille. He ihmettelivät että miksi suomlaiset ovat näin hyväsydämisiä ihmisiä ja antavat heille rahaa. Selitimme leiriläisille että suomalaiset ovat Thaimaalaisille kiitollisia kuinka paljon he auttoivat suomalaisia turisteja hädän hetkellä ja haluavat nyt vuorostaan auttaa Thaimaalaisia.
TOIVOMME EDELLEEN SUOMALAISTEN OLEVAN AKTIIVISIA JA OSALLISTUMAAN KHAO LAKIN ASUKKAIDEN AUTTAMISEEN. Ohjeet lahjoittamiseen loytyy
tästä linkistä.
Kuvat: Raya Divers. Kuvia saa vapaasti kopioida, tulostaa, julkaista ja kayttaa muuhun kerayksesta tiedottamiseen.