AVUSTUS VAIHE 3:
(Pahoittelemme kuvamateriaalin huonoa laatua, digikameramme lopetti toimintansa ja kuvat jouduttiin ottamaan kamerapuhelimella.)
Meille jäi rahaa vaihe 2:sta sekä loput hlokohtaiselle tilillemme saadut lahjoitukset olivat saapuneet Thaimaahan ja aloitimme kolmannen kierroksen. Rahaa oli tällä kertaa seuraavasti:
Vaihe 2:sta ylijääneet rahat |
162.815 Thb (3.236 euro) |
Uudet lahjoitukset Suomesta |
270.332 Thb (5.406 euro) |
Phuketissa saadut uudet lahjoitukset |
53.000 Thb (1.060 euro) |
YHTEENSA RAHAA |
486.147 Thb (9.722 euro) |
9.2.2005 aamulla lähtiessämme kolmannelle kierrokselle mukana oli Garry Halpin ja Janne Miikkulainen. Olimme myos sopineet tapaavamme Kwanna Sopparatin ja hänen miehensä myohemmin Khao Lakissa.
Olimme kuulleet aiemminkin paikasta nimeltä Nam Khem, iso kalastajakylä lähellä Takuapata ja tämän päivän kierroksella tarkoitus olisi käydä siellä katsomassa mikä on tilanne, muutaman ennestään tutun muun leirin lisäksi.
Tapasimme Kwannan joka oli tänään amerikkalaisen psykologiryhmän kanssa tulkkina Bang Muangin isolla leirillä. Teimme suunnitelman päivästä ja mukaamme kierrokselle tulisi thaimaalainen lääkäri Dr. Wiwait sekä Kwannan aviomies. Kwanna oli kiireinen psykologien kanssa Bang Muangissa joten hän ei lähtenyt mukaamme.
KLO 11:30
PRU TIEW LEIRI: 189 perhettä, kokonaislukumäärä epäselvä (nimilista vaihe 2 sivuilta).
Totesimme iloksemme että tällä leirillä oli viikon aikana olot kohentuneet huomattavasti. Ihmiset olivat saaneet lisää tarvikkeita ja ruokaa. Myos nämä kaasupulloista puuttuvat suuttimet olivat tulleet ja ihmiset pystyivät itse tekemään ruokaa. Osa oli päässyt lääkäriin ja ostamaan tarpeellisia tarvikkeita viimeviikkoisen käyntimme johdosta.
Ihmiset olivat olosuhteisiin nähden virkeitä ja iloisia, osa kutsui meitä syomään vanerista tehtyihin väliaikaiskoteihinsa. Haastattelimme monia perheitä ja he kiittelivät kaikkia auttajia, sanoivat että myos ulkomaalaisia lääkäreitä oli käynyt pari päivää sitten jakamassa lääkkeitä sekä raamattuja. Leirin viereen oli myos rakennettu väliaikainen lastentarha missä oli paljon leluja, erilaisia pelejä ja televisio.
Tällä hetkellä ihmiset sanoivat että ainoa mitä tarvitsevat on koti ja tyopaikka. Totesimme että asiat ovat niin hyvin kuin tällä hetkellä on mahdollista ja sovimme että tulemme uudestaan käymään viikon tai parin päästä.
KLO 12:30
NAM KHEM KOULU: 320 oppilasta, 27 kuoli tsunamissa, 5 lasta kokonaan ilman vanhempia, 6 lasta ilman isää, 11 lasta ilman äitiä.
Haastattelimme koulun opettajia ja he kertoivat että osalla perheistä ei ole varaa pitää lapsiaan koulussa kovin kauaa. Osa vanhemmista asuu läheisillä leireillä, osalla on vielä talot jäljellä ja osa asuu vanhan talonsa raunioissa. Koulun avustaminen olisi ollut meille tälle päivälle liian aikaavievä operaatio, joten sovimme että seuraavalla viikolla tulemme koululle ensimmäiseksi ja sovimme tarkan ajan kun kaikki perheet ovat paikalla. Saimme vielä kuulla että orpolapsille oli avattu pankkitilit joihin valtio on luvannut lahjoittaa 20.000 Thb jokaiselle, mutta ainakaan toistaiseksi näitä avustuksia ei ole vielä tileille saapunut.
KLO 13:00
NAM KHEM LEIRI 1: 50 perhettä, kokonaislukumäärä epäselvä.
Ihmiset asuivat vanerista tehdyissä tilapäisasunnoissa. Heillä oli hieman vähemmän tarvikkeita kuin muissa helpommin loydettävissä olevissa leireissä, mutta perustarvikkeet loytyi kyllä kuten keitin, tuuletin ja muutama kippo ja kattila. Ihmiset olivat 99% kalastajia jotka olivat menettäneet veneensä ja tarvikkeensa ja toimeentuloa ei ollut lainkaan. Jaoimme jokaiselle perheelle 20 euroa.
RAHAA JAETTIIN: 50 X 20 = 1.000 EUROA (50.000 Thb)
KLO 14:00
NAM KHEM LEIRI 2: 81 perhettä, kokonaislukumäärä epäselvä.
Tilanne oli hyvin samanlainen kuin edellisessäkin leirissä, perustarvikkeet loytyi, asunnot vanerisia tilapäiskoteja. Juttelimme ihmisten kanssa aika pitkään ja kaikilla tuntui olevan sama ongelma: ei ole tyotä. Lähes kaikki Nam Khemin kylässä asuneet olivat olleet kalastajia ja veneet olivat tuhoutuneet tsunamissa. Uusi vene maksaisi vähintään 300-400 euroa. Jaoimme jokaiselle perheelle 20 euroa. Kyselimme myos ihmisiltä mitä he aikoivat tehdä rahalla. Useimmat sanoivat että lähtevät ostamaan torilta tuoreita ruokatarvikkeita. Osa käyttäisi rahaa, että saisivat lapset takaisin kouluun. Monilla oli myos huolehdittavinaan omien lasten lisäksi muita vanhempansa menettäneitä lapsia ja sanoivat että raha on tarpeen kun huolehtii yksin 4-5 lapsesta.
RAHAA JAETTIIN: 81 X 20 = 1.620 EUROA (81.000 Thb)
KLO 15:00
NAM KHEM KESKUSTA: Ajoimme lääkärin ja Kwannan miehen opastuksella Nam Khem kylän keskustaan, sillä he halusivat näyttää meille kuinka suuret tuhot siellä oli jotta ymmärtäisimme paremmin tilanteen. Nam Khem kalastajakylä sijaitsee aivan rannan vieressä ja kylän yleiskuva oli lohduton. Noin puolet kylästä oli pyyhkiytynyt kokonaan pois, rakennuksista ei ollut mitään jäljellä. Kaupungissa asui aiemmin noin 5.000 Thaimaalaista ja 2.000 Burmalaista. Tällä hetkellä kylässä ja läheisillä leireillä asuu noin 3.500 Thaimaalaista, Burmalaisista ei ole mitään tietoa. Satoja pieniä kalastusveneitä oli tuhoutunut hyokyaallossa ja hieman alle 100 isompaa kalastusalusta. Veneenromuja oli joka puolella rannoilla kuten myos muutama keskellä kylää. Koko kylästä kenelläkään ei ole tällä hetkellä mitään tyotä.
KLO 16:00
THUNG KHA MIN LEIRI: 113 perhettä, kokonaislukumäärä n. 350-400 henkeä (nimilista vaihe 2 sivuilta).
Ihmiset asuivat vanerista tehdyissä tilapäisasunnoissa, osa teltoissa. Suurin osa ihmisistä oli meille tuttuja ja nämä ihmiset olivat osa kalastajia ja osa tuolta Pakarangin alueelta (kts vaihe 2).
Leiri oli suurinpiirtein samassa tilassa kuin viimeksikin, jotain tarvikkeita oli, mutta hieman vähemmän kuin monissa muissa leireissä. Jaoimme jokaiselle perheelle 20 euroa.
Leirin vieressä asuva perhe tuli juttelemaan meille ja kutsui meidät katsomaan kotiaan. Rähjäisessä talossa asui 2 naista monen pienen lapsen kanssa, toiselta oli kuollut mies tsunamissa. He sanoivat että koska saivat joltain luvan asua tuossa talossa, eivät ole oikeutettuja mihinkään avustuksiin leireiltä. Annoimme heille myos 20 euroa.
RAHAA JAETTIIN: 114 X 20 = 2.280 EUROA (114.000 Thb)
KLO 16:30
CHONG FA LEIRI: 65 perhettä, kokonaislukumäärä epäselvä (nimilista vaihe 2 sivuilta).
Leirillä oli suurinpiirtein sama tilanne kuin viime viikolla, ihmisillä oli perustarvikkeet, he asuivat näissä alumiinisissa kopeissa tai niiden alapuolella, mutta kenelläkään ei ole toimeentuloa.
Paikalla oli Kanadalainen pariskunta jotka yrittävät hankkia leiriläisille uusia kalastusveneitä. Osa leirin kalastajista oli saanut valtiolta näissä mittapuissa ison avustuksen n. 1.300 euroa, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi uuteen veneeseen. Kanadalaiset yrittivät myos selvittää miksi vain osa oli saanut tämän rahan ja osa ei. Garry antoi pariskunnalle hieman tulkkausapua jotta he pystyivät paremmin kommunikoimaan kalastajien kanssa.
Tapasimme monia samoja perheitä kuin viime viikolla ja juttelimme paljon ihmisten kanssa, jaoimme kaikille perheille 20 euroa.
RAHAA JAETTIIN: 65 X 20 = 1.300 EUROA (65.000 Thb)
KLO 17:30
KHUK KHAK VILLAGE NRO 3: Menimme tapaamaan Nigelia ja juttelimme tilanteesta tuolla asuinalueella. Rannan läheisyydessä on kymmeniä taloja jotka ovat aika pahasti tuhoutuneita, mutta ihmiset asuvat kuitenkin taloissaan. Tilanne on hieman sekava sillä ihmisiä on siellä täällä ja osa on joutunut muuttamaan leireille, mutta osaa ei päästetä sinne koska katsotaan että heillä on talot edelleen. Tosin taloista on jäljellä suurinpiirtein seinät eikä muuta. Perheet ovat pahassa tilanteessa sillä he eivät saa mitään avustuksia, mutta menettivät lähes kaiken.
Juttelimme erään perheen äidin kanssa, hänen miehensä oli etsimässä tyotä jotta voisivat kunnostaa talonsa ja laittaa lapsensa takaisin kouluun. Heitä asui talon raunioissa 4 henkeä.
Annoimme perheelle 60 euroa, jotta saisivat ainakin lapsen takaisin kouluun. Mietimme tämän kylän tilannetta ja päätimme tulla ensi viikolla tänne ajan kanssa ja kiertää talon raunioita läpi ja kartoittaa tilanteen tarkemmin.
RAHAA JAETTIIN: 60 EUROA (3.000 Thb)
KLO 20:00
Paluu takaisin Phuketiin, vaihe 3 suoritettu.
YHTEENVETO
Kolmannen leirikierroksen jälkeen päätimme että ensi viikolla teemme jotain hieman erilaista. Sovimme tapaamisajan Nam Khem koululle ja loppuajan kiertelemme tätä pahasti tuhoutunutta aluetta jossa osalla ihmisistä on todellinen hätä sillä eivät saa mitään avustuksia mistään eivätkä pääse leireille sillä talojen seinät ovat pystyssä.
RAHAA JAETTIIN YHT: 6.260 EUROA (313.000 Thaimaan Bahtia)
Vaihe 3:sta yli jääneet rahat liitetään seuraavaan kierrokseen (VAIHE 4) ja ne selvitetään sivuillamme samaan tyyliin. Vaihe 4 tulee olemaan ensimmäinen Lääkärin Sosiaalinen Vastuu Ry:n kautta tullut rahasiirto.
JATKON SUUNNITELMAT
Jatkamme toimintaamme samaan malliin, rahaa siirretään Suomesta kerran viikossa ja me toimitamme sen perille Khao Lakin leireille, todennäkoisesti käteisenä, mutta viikottain pidämme palaverin asiasta mikä on parasta. Otamme myos vastaan ideoita alan ammattilaisilta ja konsultoimme Lääkärin Sosiaalinen Vastuu Ry:tä heidän ideoistaan, sillä ovat alan ammattilaisia.
TOIVOMME EDELLEEN SUOMALAISTEN OLEVAN AKTIIVISIA JA OSALLISTUMAAN KHAO LAKIN ASUKKAIDEN AUTTAMISEEN. Ohjeet lahjoittamiseen loytyy
tästä linkistä.