Sukellusuran aloitus

Jos olet suunnittelemassa sukelluksen ammattilaiseksi siirtymistä, näiltä sivuilta löydät hieman tietoa ja kenties vastauksiakin mielessäsi pyöriviin kysymyksiin.

Tutustu kurssitarjontaan, josta näet esittelyt erilaisista vaadittavista ohjelmista sukelluksen ammattilaiseksi ryhtyessäsi. Näistä ensimmäinen taso on Divemaster. Tehdessäsi kursseja intensiivisesti toinen toisensa perään, opit nopeasti sukelluksen teoriaa, sukellustaitoja, sukelluksen johtamista, suunnittelua, pelastustaitoja ja toiminnan yleistä organisointia.

Kuitenkin, tullaksesi aidosti sukelluksen ammattilaiseksi tarvitset kokemusta oikeista työtilanteista. Sen vuoksi olet alusta asti mukana käytännön toiminnassa ja kohtaat päivittäin erilaisia asiakastilanteita ja ongelmia, joihin mikään kurssi ei anna valmiita ratkaisuja.

Kuten varmasti joka alalla, ensimmäisen työpaikan löytäminen uuteen ammattiin vastavalmistuneena on hankalin vaihe. Monilla on liian ruusuinen kuva sukellusuran aloittamisesta ja Divemaster-kurssin käytyään ihmettelevät, miksi ei hyvin palkattua sukellusoppaan työtä löydykään. Sukellustyö on ala, jossa sinun on ensin hankittava jonkin verran kokemusta ja kenties käytävä lisäkursseja omalla kustannuksellasi. Kun haet ensimmäistä työpaikkaasi, ei ehkä kannata asettaa palkalle ja muille eduille liian kovia vaatimuksia.

Muista, että muut sukelluskeskuksen työntekijät ovat todennäköisesti sukellusalalla kokeneempia kuin sinä. Siksi yksi tärkein vinkki ensimmäistä sukellusoppaan paikkaa hakiessasi on, että kysyt itseltäsi: Mitä minä osaan sellaista, mitä muut eivät ja voisiko siitä olla hyötyä sukelluskekukselle? Osaaminen voi olla mitä tahansa: tietokonealaa, graafista suunnittelua, moottorihuoltoa tai mitä vain. Muista, että sukelluskeskuksen pyörittämiseen liittyy monta liikkuvaa osaa - veden alla oleminen on vain yksi niistä.

Oltuasi alkuun vaikkapa ns. ”sukelluspummina” ruokapalkalla ja saatuasi lisää kokemusta sukeltamisesta ja sukellusten johtamisesta, voit alkaa suunnitella seuraavaa siirtoasi. Sinulla on monia eri vaihtoehtoja riippuen omista mielihaluistasi ja suunnitelmistasi. Voit jatkaa sukellusoppaan uraasi pidemmälle ja kenties hankkia lisäkoulutusta vaikkapa venepuolelta ja hakea sukellusvastaavan paikkaa safari- tai päiväretkialukselta. Toinen vaihtoehto on lähteä kouluttajakurssille ja siirtyä sukelluskouluttajaksi. Huomaa, että sukellusoppaan ja sukelluskouluttajan työtehtävät ovat aika erilaisia, ja monesti kouluttajan työ on paremmin palkattua.

Voit käydä enemmänkin PADI:n sukelluskouluttajakursseja, kuten Specialty Instructor tai IDC Staff Instructor ja nousta kouluttajatasoissa ylemmäs. Voit myös laajentaa tietouttasi tekniikkasukelluspuolelle DSAT kouluttajakursseihin tai käydä muita yleishyödyllisiä kursseja, kuten esimerkiksi ensiavun jatkokoulutuksen, kehitysvammaisten sukelluskoulutuksen, painekammiokäyttökoulutuksen tai DAN-koulutuksen jne... Luonnollisesti vuosien kuluessa, sukelluskokemuksesi karttuessa ja tietoutesi kasvaessa saat mielenkiintoisempia ja paremmin palkattuja työtehtäviä. Saatat pitkällä tähtäimellä olla matkalla kohti sukelluskeskuksen johtajan paikkaa tai kenties suuntautumassa kouluttajakoulutukseen. Muista kuitenkin, että mikään ei tapahdu sukellusalalla päivässä, kuten ei millään muullakaan alalla.

Raya Divers vie vuosittain useita tuhansia lomalaisia erilaisille retkille ja kouluttaa noin 1000 kurssilaista vuodessa. Näin yritys työllistää vuosittain useita suomalaisia sukellusalan ammattilaisia ja ammattilaisiksi aikovia nuoria. Työtehtäviä on laajan toiminnan sukelluskeskuksessa monenlaisia ja kaikennäköistä erikoisosaamista tarvitaan myös sukellustaitojen lisäksi.

Jos olet jo sukelluksen ammattilainen ja haluat päästä mukaan Raya Diversin rentoon, mutta kovaa työtä tekevään tiimiin, lähetä meille kuvallinen CV itsestäsi ja kerro tarkasti sekä sukelluskokemuksestasi että muiden alojen - tai kuten monet sanovat: ”aikaisemman elämän” - kokemuksestasi.

Jos sukellus kiinnostaa sinua ammattina, älä jää makaamaan aloillesi, vaan ilmoittaudu kursseille. Kenties jossain koulutuksen vaiheessa voit erikoisosaamisellasi korvata osan kurssimaksuista tai jäädä kurssien jälkeen oppimaan alaa oppisopimustyyliseen työsuhteeseen. Raya Diversin talvikauden työnhakijoilta tarvitaan CV:t kesäkuun alkuun mennessä. Työhaastattelut pidetään kesän aikana Suomessa ja itse tositoimet alkavat marraskuun alusta. Kausi jatkuu aina huhtikuun puoleen väliin asti. Kyselyt mahdollisista työpaikoista ja CV:t voi lähettää osoitteeseen jani@rayadivers.com.

© COPYRIGHT 2012 RAYA DIVERS CO., LTD.