Sukellusuran aloitus
Jos olet suunnitelemassa sukelluksen ammattilaiseksi siirtymistä, näiltä sivuilta löydät hieman tietoa ja kenties vastauksia mielessäsi pyöriviin kysymyksiin.Tutustu kurssitarjontaan jossa näet esittelyt erilaisista vaadittavista ohjelmista sukelluksen ammattilaiseksi, jonka ensimmäinen taso on Divemaster. Tehdessäsi kursseja intensiivisesti toinen toisensa perään opit nopeasti sukelluksen teoriaa, sukellustaitoja, sukelluksen johtamista, suunnittelua, pelastustaitoja ja toiminnan yleistä organisointia.
Kuitenkin, ollaksesi sukelluksen ammattilainen tarvit kokemusta mitä ei voi oppia miltään kursseilta. Tämä tarkoittaa että olet mukana käytännön toiminnassa urasi alkuvaiheessa. Kohtaat päivittäin erilaisia asiakkaita, tilanteita ja ongelmia mihin ei kursseilta löydy ratkaisuja.
Kuten varmasti joka alalla, ensimmäisen työpaikan hankkiminen, ammatissa johon olet juuri saanut koulutuksen, on hankalin. Monilla on liian ruusuinen kuva sukellusuran aloittamisesta ja Divemaster kurssin
käytyään ihmettelevät miksi ei hyvin palkattua sukellusoppaan työtä löydykään. Sukellus on ala jossa sinun on ensin hankittava jonkin verran kokemusta ja kenties käytävä lisäkursseja omalla kustannuksella. Myös kun haet ensimmäistä työpaikkaasi älä aseta palkalle ja muille eduille liian kovia vaatimuksia.
Muista, että kaikki muut sukelluskeskuksen työntekijät ovat todennäköisesti sukellusalalla kokeneempia kuin sinä. Siksi yksi tärkein vinkki ensimmäistä sukellusoppaan paikkaa hakiessasi on että kysyt itseltäsi: Mitä minä osaan sellaista mitä muut eivät ja voisiko siitä olla hyötyä sukelluskekukselle? Osaaminen voi olla mitä tahansa: tietokonealaa, graafista suunnittelua, moottorihuoltoa tai mitä vaan. Muista että sukelluskeskuksen pyörittämiseen liittyy monta liikkuvaa osaa, vedenalla oleminen on vain yksi niistä.
Oltuasi alkuun vaikkapa ns. ”sukelluspummina” ruokapalkalla ja saatuasi lisää kokemusta
sukeltamisesta ja niiden johtamisesta voit alkaa suunnittelemaan seuraavaa siirtoasi. Sinulla on monia eri vaihtoehtoja riippuen omista mielihaluistasi ja suunnitelmistasi. Voit jatkaa sukellusoppaan uraasi pidemmälle, kenties hankkia lisäkoulutusta venepuolelta ja hakea sukellusvastaavan paikkaa safari- tai päiväretkialukselta. Toinen vaihtoehto on lähteä kouluttajakurssille ja alkaa opettamaan sukellusta ammatiksesi. Huomaa että sukellusoppaan työ ja sukelluskouluttajan työ on aika erilaista, monesti kouluttajan työ paremmin palkattua.
Voit käydä lisää PADI:n sukelluskouluttajakursseja kuten Specialty Instructor tai IDC Staff Instructor ja nousta kouluttajatasoissa ylemmäksi. Voit myös laajentaa tietouttasi tekniikkasukelluspuolelle DSAT kouluttajakursseihin tai käydä muita yleishyödyllisiä kursseja kuten esimerkiksi ensiavun jatkokoulutus, kehitysvammaisten sukelluskoulutus, painekammio käyttökoulutus ja DAN-koulutus jne...
Luonnollisesti vuosien kuluessa, sukelluskokemuksesi karttuessa ja tietoutesi kasvaessa saat mielenkiintoisempia ja paremmin palkattuja työtehtäviä. Saatat pitkällä tähtäimellä olla matkalla kohti sukelluskeskuksen johtajan paikkaa tai kenties suuntautumassa kouluttajakoulutukseen. Muista kuitenkin että mikään ei tapahdu sukellusalalla päivässä, kuten ei millään muullakaan alalla.
Raya Divers vie vuosittain useita tuhansia lomalaisia erilaisille retkille ja kouluttaa noin 1000 kurssilaista vuodessa. Näin yritys työllistää vuosittain useita suomalaisia sukellusalan ammattilaisia ja ammattilaisiksi aikovia nuoria. Työtehtäviä on laajan toiminnan sukelluskeskuksessa monenlaisia ja kaikennäköistä erikoisosaamista tarvitaan myös sukellustaitojen lisäksi.
Jos olet jo sukelluksen ammattilainen ja haluat päästä mukaan Raya Diversin rentoon mutta kovaa töitä tekevään tiimiin, laita meille tulemaan kuvallinen CV itsestäsi jossa kerrot tarkkaan sukelluskokemuksesi ja myös muiden alojen tai kuten monet sanovat ”aikaisemman elämän kokemuksesi”.
Jos sukellus kiinnostaa sinua ammattina, älä jää makaamaan vaan ilmoittaudu kursseille. Kenties jossain koulutuksen vaiheessa pystyt erikoisosaamisellasi korvaamaan osan kurssimaksuista tai jäädä kurssien jälkeen oppimaan alaa oppisopimus-tyyliseen työsuhteeseen.
Raya Diversin talven tulevilta työnhakijoilta tarvitaan CV:t kesäkuun alkuun mennessä, kesän aikana usein Suomessa järjestetään työhaastattelut ja itse tositoimet alkavat marraskuun alusta ja kausi jatkuu aina huhtikuun puoleen väliin asti. Kyselyt ja CV mahdollisista työpaikoista tulee lähettää osoitteeseen jani@rayadivers.com
