Kesän sääennuste kuukausittain

HUOM! Alla oleva kuukausittainen sääennuste perustuu Raya Diversin kokemukseen Thaimaassa viimeisen 15 vuoden ajalta ja sitä voi käyttää suuntaa antavana lähteenä loman suunnittelussa.

Sadetta vai aurinkoa?Meri pinnalta?Pinnan alta?
HuhtikuuSade on huhtikuussa vielä harvinaista, mutta joskus saattaa pieniä kuurosateita tulla iltapäivästä. Aurinko paistaa lähes koko ajan ja huhtikuu on yksi Thaimaan kuumimmista kuukausista.Huhtkikuun aikana tuulee edelleen leudosti koillisesta ja meri on useimmiten tyyni. Välillä kesän monsuunituuli hieman "enteilee" ja tuuli saattaa muutamaksi tunniksi käännähtää lännen monsuuniksi, hetken päästä on kuitenkin taas tyyntä.Yksi vuoden parhaimmista sukelluskuukausista. Mantat ja valashait ovat liikkeellä, näkyvyys useimmiten loistava ja meri tyyni. Ei ruuhkia sukelluskohteilla.
ToukokuuToukokuussakaan sateet eivät vielä ole yleisiä. Kuurottaisia virkistäviä suihkuja saattaa joskus tulla, mutta pääosin paistaa aurinko. Lämpotilat ovat toukokuussa huipussaan. Toukokuussa tuulet kääntyvät 180 astetta ja kesän länsimonsuuni alkaa puhaltaa leudosti usein hieman voimistuen kohti kuun loppua. Meri on vielä pääosin tyyni kaikkialla, mutta välillä saattaa olla hieman jo aallokkoa.Tuulen takia osa kohteista (Similan) joudutaan sulkemaan toukokuun aikana, mutta Phuketin ja Krabin kohteista lähes kaikille voidaan edelleen sukeltaa päivittäin.
KesäkuuJos 100% aurinko ei ole pakkovaatimus lomalle on kesäkuu mukava aika matkustaa. Sateet ovat useimmiten 15-30 minuutin kuuroja jonka jälkeen aurinko taas paistaa.Monsuunituuli puhaltaa tasaisesti ja usein aallokko rajoittaa hieman meriliikennettä.Raya Yain kohteilla on loistavat sukellusolosuhteet. Osa avoimilla paikoilla olevista kohteista kärsii heikosta näkyvyydestä kovan merenkäynnin takia.
HeinäkuuHeinäkuu sama kuin kesäkuu.Heinäkuu sama kuin kesäkuu.Heinäkuu sama kuin kesäkuu.
ElokuuOn yleistä että elokuussa sataa usein. Sade tosin harvoin jatkuu aamusta iltaan, mutta trooppiset sadekuurot ovat yleisiä. Joskus sateista keliä saattaa jatkua muutaman päivänkin ajan.Elokuussa on usein todella tuulista ja isot aallot rajoittavat sukeltamista jonkin verran. Rannoilla kannattaa olla varovainen uimisen kanssa isojen aaltojen ja merivirtojen johdosta.Elokuussa kovat sateet ja isot aallot rajoittavat hieman näkyvyyttä ja näin myös sukellettavien kohteiden määrää. Raya Yain kohteet ovat kuitenkin aina sukellettavissa.
SyyskuuVuoden sateisin kuukausi. Trooppiset iltapäiväkuurot ovat yleisiä, usein pilvistä ja sateista keliä voi jatkua useita päiviä.Monsuunituuli heikkenee syyskuun aikana ja isot aallot ovat enemmän satunnaisia. Aina ei kuitenkaan päästä sukeltamaan kaikille kohteille.Heikentynyt monsuunituuli avaa suurimman osan kohteista. Näkyvyys on välillä sasteiden takia hieman heikompi.
LokakuuSateet väistyvät pikkuhiljaa, mutta edelleen nopeat 15-30 minuutin sadekuurot ovat yleisiä. Pääosin kuitenkin paistaa jo aurinko.Kaikki kohteet ovat lokakuussa sukellettavissa. Kovempaa merenkäyntiä saattaa esiintyä vielä satunnaisesti.Lokakuu on jo hyvä sukelluskuukausi ja myos mm. Similan-saarille aloitetaan retket. Välillä satunnaiset sateet vielä hieman heikentävät näkyvyyttä.