Sukellustiimimme

Me olemme Raya Divers, Suomalainen sukelluskeskus Thaimaassa. Olemme toimineet jo vuodesta 1996 Phuketin lähistöllä sijaitsevalla Raya Yai saarella. Virallisesti Raya Divers yritys perustettiin vuonna 2000 ja myöhemmin toimintamme on laajentunut myös muihin Thaimaan lomakohteisiin: Phuket, Khao Lak, Krabi ja Koh Lanta.

Nykyään tarjontaamme kuuluu snorklaus- ja saariretkiä, kursseja sukelluskokeiluista ammattitasoon asti, sukellusretkiä ja -safareita luokitetuille sukeltajille, kalastus- ja purjehdusretkiä sekä varustemyyntiä.

Tarkoituksenamme on tarjota TEILLE suomalaisille unohtumattomia kokemuksia niin pinnan alla kuin päällä tässä kaukaisessa maassa, maailman parhaissa vesissä, turvallisesti ja suomen kielellä!

Tutustu minkänäköistä jengiä sinua on vastassa talven 2011-12 aikana. Suuri osa on vanhoja tuttuja, mutta myös uusia tulokkaita mahtuu mukaan. Meidän tehtävämme on varmistaa että saat lomallasi ensiluokkaista palvelua. Tervetuloa!

 

PHUKET

MANAGERI MIKA ERIKSSON

”Aloitin Rayan tiimissä syksyllä 2006 Raya Yai –saarella, josta siirryin syksyllä 2007 Phuketin tiimiin. Kaudella 2009-10 toimin Phuketissa operatiivisena managerina, mikä antoi jo melko hyvän pohjan tuleville sukelluskeskusmanagerin hommille, jotka aloitin kesällä 2010. Phuketin keskus on vilkkain kaikista Rayan keskuksista. Paras puoli Phuketissa onkin se, että vilkas lomakohde tuo mukanaan monia haasteita. Monipuolisen retkitarjonnan myötä asiakkaita on paljon, jonka myötä myös henkilökuntaa pitää olla paljon. Phuketin karusellin pyörittäminen päivästä toiseen on todella haastavaa, joten tyytyväinen asiakas päivän päätteeksi antaa positiivista voimaa seuraavalle päivälle. On todella palkitsevaa nähdä, että ihmiset ovat viihtyneet retkillämme. Jokainen päivä on aina uusi seikkailu ja siitä minä pidän. Kun ryhdytään tekemään asioita, niin tehdään ne täysillä. Kun hommissa ollaan mukana täydellä sydämellä, välittyy se fiilis myös asiakkaille, jolloin hekin voivat nauttia päivästään täydellä sydämellä. Phuket on paratiisi, jossa niin lomalaisen kuin Rayalaisenkin on hyvä olla, tervetuloa!”

 

 

RAYA YAI

MANAGERI LAURI MÄKELÄ

”Olen ollut Rayan palveluksessa vuodesta 2007, jolloin ura rupesi urkenemaan Khao Lakin intoa puhkuvana ruutushortsisena kouluttajana. Khao Lakista jatkoin Raya Yailla samalla kaudella, samoissa hommissa ja jopa samoissa shortseissa. 2009 kouluttaminen väheni ja siirryin Raya Yailla managerin hommiin. Edelleen kuitenkin sekä koulutan että vedän sukelluksia luokitettujen sukeltajien kanssa, mikä antaa työlle mukavasti monipuolisuutta. Raya Yain paras puoli on ehdottomasti se, että täällä yhdistyvät rauhallisuus, aikataulujen vapaamuotoisuus sekä monipuolisuus. Raya Yaita voi hyvällä omallatunnolla kutsua sukelluskouluksi, jossa voi opiskella sukeltamista alkeista ammattilaiseksi oman aikataulun mukaan tai lähteä hyville sukelluksille alueen perinteisille tai vähän erikoisemmille kohteille. Sukeltamaan pääsee vuorokauden- tai vuodenajasta riippumatta. Nämä seikat antavat omat haasteensa, mutta myös palkitsevat. ”Jos jokin asia on tekemisen arvoinen, kannattaa se tehdä kerralla täysillä” ja ”vierivä kivi ei sammaloidu” motot yhdistettynä toisiinsa antavat hyvä miksauksen sukelluskeskuksen arjen pyörittämiseen. Toivotan kaikki Rayan asiakkaat tervetulleiksi sukeltamaan, kouluttautumaan tai vaikka vaan fiilistelemään ja nauttimaan paratiisista parhaimmillaan Raya Yaille. Saarella nyt vaan on niin mukavaa.”

 

 

KHAO LAK

MANAGERI MIKKO RAUHANEN

”Aloitin rayalaisena jo syksyllä 2007 Khao Lakissa, josta siirryin parin kuukauden jälkeen Raya Yai -saarelle "beach boyksi". Ensipuraisuni managerin hommiin sain jo tuolloin saarelta. Parin vuoden tauon jälkeen palasin Rayan tiimiin Khao Lakiin ja astuin seuraavana syksynä managerin saappaisiin. Khao Lakin helmiä ovat ehdottomasti rannat, ravintolat sekä täällä vallitseva kiireetön fiilis. Hyvään tunnelmaan osallisia ovat myös muiden sukelluskeskusten työntekijät sekä tottakai kuvankauniit Similan-saaret! Toivotan kaikki tervetulleiksi paikanpäälle tarkistamaan, pitääkö tämä paikkansa. Saumattomasta tiimityöskentelystä kertoo myös mottoni, "kun lähtee itse asioille, niin pojat tulee perässä". Kamat kassiin ja kohti Khao Lakia – täällä ollaan!”

 

 

KRABI

MANAGERI JARI LAANIO

”Aloitin hommat Rayan tiimissä syksyllä 2010 Phuketissa sukellusoppaana. Seuraavana syksynä Krabin pitkäaikaisen managerin Kirsin palattua Suomeen siirryin Krabille pitämään laumaa kurissa ja ohjaksia käsissäni turkulaisella tulivoimalla! Krabin paras puoli on se, että töitä pääsee tekemään todella kauniissa luonnonolosuhteissa loistavan tiimin kera. Asiakaspalvelussa ja keskuksen kiireisen arjen pyörittämisessä haluan pitää mielessäni, että muille tulee tehdä samoin, kuin odottaa muiden tekevän itselleen.”

 

 

KOH LANTA

Tunnet olevasi todellisessa trooppisessa paratiisissa heti saavuttuasi Koh Lantalle. Täällä yhdistyvät kauniit hiekkarannat, rento ilmapiiri sekä mahtavat snorklaus- ja sukelluskohteet. Persoonallinen sukelluskeskuksemme sijaitsee Koh Lantan pohjoispäässä saaren pääkylän Saladanin rantakadulla. Ammattitaitoinen ja rento staffimme toivottaa kaikki nautiskelijat tervetulleiksi.

 

© COPYRIGHT 2012 RAYA DIVERS CO., LTD.