Helmikuu 2004
Similan Islands – Elephant Headin uusi pinnacle

Projektin tarkoitus:
Löytää uusi sukelluskohde ja miettiä soveltuvuus paiväretkien kohteeksi.

Kohteen kuvaus:
Merikarttoja tutkittuamme olemme todenneet Similan saarten alueella, Elephant Head sukelluskohteesta etelään olevan iso vedenalainen kalliomuodostelma joka on aavistuksen liian syvällä normaaliin harrastussukeltamiseen, mutta kuitenkin täysin vielä ilmalla sukellettavissa.
Yksi näistä kallioista tulee merikartan mukaan jopa 20 metrin syvyyteen ja sijaitsee n. 1km etelään kuuluisasta Elephant Head kohteesta. Janne Miikkulainen & Jani Mäkinen lähtivat ottamaan selvaa tästä kohteesta.

Sukelluksen kulku:
Kumiveneellä ja kasikaikuluotaimella ajelimme ympyrää ja syvyys pohjalla vaihteli 55-60 metrin välillä. Ajoimme lisää etelään kunnes saimme yllättäen syvyydeksi lukeman 30 metria. Heitimme laskeutumisköyden pohjaan ja lähdimme pukemaan varusteita. Innoissamme suunnittelimme profiilin jossa ensin sukellamme 20 minuuttia 50 metrissä ilmalla, sitten vielä päälle 15 minuuttia EAN 32 kaasulla 35 metrissä, saisimme näin poikkeuksellisen pitkän 35 minuutin pohja-ajan.
Hyppäsimme veteen ja olosuhteet olivat täydelliset, emme voineet uskoa että kiven huipun näki täysin selvästi pinnalta! Kiven huippu oli aavistuksen reilu 20 metriä ja näkyvyys n. 40 metria, veden lampo 29 astetta, ei virtaa juuri lainkaan ja uskomaton määrä elämää.
Kohde oli taynnä upeita kalliomuodostelmia ja kokonaan pehmeän korallin ja isojen meriviuhkojen peittämä. Näimme erittain paljon isoa kalaa; haita, barracudaa, snapperia, trevallia ym ym. Kohde soveltuu tavallisilla varusteilla sukeltaville kokeneemmille sukeltajille puolenkuun virtojen aikaan. Erittäin hyvä nitrox kohde. Tämän jälkeen olemme sukeltaneet kohteella useita kertoja ja oikeaan aikaan kohde tarjoaa huippuluokan trooppista sukeltamista.

Käytetyt kaasut:
Pohjakaasu 1: ilma, pohjakaasu 2: EAN 32,
dekokaasu EAN 65

Käytetyt varusteet:
Märkapuku 5mm
2 X 12L alumiini 200 bar säiliöt
1 X 12L alumiini 200 bar stagesäiliö
1 X 6L alumiini 200 bar dekosäiliö
2 X ScubaPro MK25 + S600 regulaattori
Diverite backplate, harness, wings
Reel + nostosäkki